Kategorian ‘puheita’ arkisto

Viva la revolución – pyöräkaistat Hämeentielle

keskiviikko, huhtikuu 27th, 2016


Kaupunginvaltuusto teki juuri historiallisen päätöksen  - Hämeentielle rakennetaan pyöräkaistat.

Puheeni illan keskustelusta:

Olen monesti pohtinut, että tällainen varhaiskeski-ikäinen töölöläinen perheenäiti ei elämässä juuri Hämeentiellä pyöräilyä pelottavampia tilanteita elämässään kohtaa. Ja olen sentään aiemmin polkenut lasta tarhaan Mechelininkatua pitkin.

Liikenne on Hämeentiellä hurja, ja pyöräilijän asema heikko. Olen istunut taksin kyydissä Hämeentiellä, kun kuljettaja on soittanut pyöräilijälle torvea “ojentaakseen” tätä uhkarohkeaa. Olen istunut taksin kyydissä Hämeentiellä, kun kuljettaja on kiilannut pyöräilijän ajoradalta.

Kun itse ajan Hämeentiellä pyörää, ajan ajoradalla ja sotken hame korvissa niin kovaa kuin suinkin pääsen. Pelottaa joka ainoa kerta. Kiertämään en vaan yleensä ennätä – eikä sisu anna periksi. Jalkakäytävällä taas en halua pyöräillä, vaikka moni niin tekee. Polkupyörä kuuluu ajoradalle, ei jalkakäytävälle. Jalankulkija on kaupungin kuningas, ja sitä on myös pyöräilijän kunnioitettava.

Aiheesta on keskusteltu valtuustossa ennenkin, mutta vivahteita ja ymmärrystä keskusteluun on tullut lisää. Olen onnellinen, että tämä selkeä epäkohta on edennyt valtuuston päätettäväksi, ja toivon todella, että saamme kantakaupunkilaisille helsinkiläisille tärkeän asian korjatuksi.

Pyöräilyn suosio kasvaa sitä mukaa kuin turvallisuus lisääntyy, ja pyöräilyn lisääntymisestä hyötyvät kaikki: Jalankulkijat voittavat pyöräilijöiden siirtyessä pois jalkakäytävältä, autoilijat voittavat kun vähemmän tarpeellinen autoilu poistuu luomasta ruuhkia ja veronmaksajakin kiittää, kun joukkoliikenne nopeutuu ja ihmiset pysyvät terveinä.

Minäkin ajan autoa, mutta Hämeentielle pyörät sopivat paremmin.

Kyllä pyöräkaistoille, ja Runeberginkatu seuraavaksi, eikö vaan?


Palmia valtuustossa 8.10.2014

keskiviikko, lokakuu 8th, 2014

Kaupunginvaltuusto käsittelee tänään Palmian hallintomallin järjestämistä. Konsernijaoston puheenjohtajana olen päässyt vaikuttamaan asian valmisteluun, ja kaupunginhallituksessa teimme esitykseen tärkeitä muutoksia. Vuoden työ huipentuu tänään. Matkalla kokoukseen JHL tarjosi Senaatintorilla lohisoppaa. Kaupungintalon ovella oli poliisit vastassa.

Ohessa puheeni illan keskustelusta:

Arvoista puheenjohtaja, hyvät valtuutetut. Kuntalain muutos velvoittaa Palmiaa vetäytymään kilpailluilta markkinoilta, jolloin menetetään suoraan pitkälti toista sataa työpaikkaa, tai reilusti yhtiöittämään ne toiminnot, joilla on ulosmyyntiä. Nyt liikelaitokset voivat kilpailla markkinoilla, mutta eivät voi mennä konkurssiin, eivätkä maksa yhteisöveroa.

Käsittelimme asiaa konsernijaostossa ensimmäisen kerran yli vuosi sitten. Muistelen että lähtöasetelma oli kutakuinkin sellainen, että oikeisto halusi yhtiöittää koko Palmian, vasemmisto ei mitään osaa siitä.

Julkinen keskustelu aiheesta on ollut vääristynyttä. On puhuttu joidenkin Palmian osien hallinnollisen yhtiöittämisen sijaan Palmian yksityistämisestä, palkkojen rajusta leikkaamisesta ja irtosanomisista.

Esitys, jota valtuusto lopulta käsittelee on sellainen, että vajaa puolet (43%) Palmian toiminnasta siirtyisi kaupungin kokonaan omistamaan yhtiöön. Nykyinen henkilöstö jatkaisi yhtiössä vanhoina työntekijöinä nykyisillä palkoilla ja eduilla.

Kaupunginhallituksessa teimme pohjaesitykseen tärkeitä muutoksia:

1. Yhtiössä otetaan käyttöön kuntien yhtiöissä yleinen avaintan työehtosopimus, jossa palkat ja ehdot lomia myöten ovat pitkälti Palmiassa nykyisin käytössä olevan työehtosopimuksen mukaiset.

Valtuuston päätös ei sido yhtiötä, mutta se sitoo kaupunginhallituksen konsernijaostoa, joka ottaa kantaa tämän tyyppisiin asioihin ja vaihtaa tarvittaessa yhtiön hallitusta, jos se ei nauti omistajan eli kaupungin luottamusta.

2. Päiväkotien siivousta, 300 päiväkotipulaista, ei siirretä virastoista yhtiöön.

3. Hallintokunnille ei aseteta kilpailutustavoitteita vaan yläraja. Hallintokunnat voivat määrittää, mikä on toiminnallisesti järkevää, ja minusta on itsestään selvää, että palaamme kilpailutuskysymykseen vielä siinä vaiheessa, kun päätetään Palmian tulevaisuuden investoinneista – siitä rakennetaanko uusi ruokatehdas vai panostetaanko hajautettuun tuotantoon.

4. Luottamushenkilöiden tiedonsaantioikeus ulotettiin koskemaan myös yhtiömuotoista Palmiaa. Demokratianäkökulmasta tärkeää, vaikka käytännössä todennäköisesti vähän hyödynnetty pykälä yhtiöjärjestyksessä.

Hyvät valtuutetut, tämä pohjaesitys on kaukana siitä mallista, mistä keväällä lähdettiin liikkeelle, ja mielestäni hyvin tasapainoinen. Olisi järjetöntä yhtiöittää koko Palmia, mutta yhtä lailla on vastuutonta väittää, että mitään ei tarvitse tehdä. Vihreälle ryhmälle on ollut tärkeää varmistaa, että liikelaitos hoitaa kaupungille strategisesti tärkeää ruokapalvelua, että päiväkotiapulaiset ovat jatkossakin varhaiskasvatusviraston työntekijöitä ja että valtuusto ei aseta virastoille kilpailutustavoitteita ylhäältä päin sokkona.

Kyseessä on Palmian hallintomallin järjestäminen, ei sotketa virastojen omaa toimintaa tai tukipalvelujen hankintaa jo itsessään merkittävään päätökseen.

Eräänä sunnuntaina, kesän jälkeen

sunnuntai, syyskuu 22nd, 2013


Kuten jotkut tietävätkin, perheemme kasvoi keväällä toisella lapsella. Ihmeellinen, kaunis Arne Oiva syntyi aurinkoisena pakkaspäivänä maaliskuun puolessavälissä. Olen päivätyöstäni äitiysvapaalla vuoden loppuun, mutta kunnallispolitiikassa kaupunginhallitusryhmämme puheenjohtajana täysillä mukana. Harmillisesti blogin pitäminen on jäänyt. Toimin kaupunginhallituksen asioissa ryhmämme pääneuvottelijana, missä riittää tekemistä, etenkin yhdistettynä lapsiperhearkeen ja kesän yli kestäneeseen putkiremonttiin. Viimein pääsimme sentään takaisin kotiin ja pölyn läpi näkyy taas valoa. Enää on puoli omaisuutta purkamatta laatikoista. Jokainen kotiin jätetty kippo ja kuppi on pitänyt tiskata remonttipölystä, luonnollisesti. Mutta oma koti!

Kesän kohokohtia olivat kaupunginhallituksen opintomatka Torinoon ja Milanoon, jossa tutustuimme mm. designiin ja teemavuoden hyödyntämiseen kaupunkimarkkinoinnissa, pitkä viikonloppu vaeltamassa Aostan laaksossa Torinosta pohjoiseen, sekä myöhäiskesän reissu New Yorkiin. Kaksi pientä lasta matkassa tuo uuden ulottuvuuden suurkaupunkilomailuun, mutta New Yorkissa on hienompia leikkipuistoja kuin Helsingissä ja maailman parhaat hampurilaiset upposivat myös uhmaikäiseen 3-vuotiaaseen. Vuokrasimme Airbnb:n kautta asunnon viehättävästä Carroll Gardensin kaupunginosasta Brooklynista, jossa on luomuruokakauppoja ja joogasaleja vähän joka kulmassa.

P.S. Pidin mm. kesäkuussa valtuustossa vihreiden ryhmäpuheen viime vuoden tilinpäätöksestä. Tallennan sen tähän alle arkistointimielessä kuten aikaisemmatkin tärkeät, valmistellut puheeni, vaikkei se ole enää aivan ajankohtainen.

P.P.S. Tiesithän, että kaupunginvaltuuston kokouksia voi seurata livenä tai tallenteina Helsinki-kanavalta. Minun puheenvuoroni löytyvät lisäksi keskitetysti täältä, joskin keskustelusta irrotettuna ne ovat taatusti hoopoja. Kaupunginhallituksen jokaviikkoiset kokoukset ovat valitettavasti suljettuja, mutta niistä raportoin mm. facebook-sivullani ja silloin tällöin täällä blogissa.



19.6.2013 Vihreiden ryhmäpuhe vuoden 2012 tilinpäätöksestä


Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Aivan ensiksi haluan kiittää tarkastuslautakuntaa jälleen kerran perinpohjaisesta työstä. Tarkastuslautakunnan tehtävänä on kuntalain mukaan arvioida, ovatko valtuuston asettamat tavoitteet toteutuneet. Jo tästä syystä nyt käsillä oleva paperi on kiinnostavimpia, joka valtuutetun käsien lävitse vuodessa kulkee. Valtuutetuille käsiteltävät asiat ovat tuttuja, mutta arviointikertomus antaa uuden näkökulman kaupungin toiminnan tarkasteluun. Ennen kaikkea se seuraa sitä, miten hyvin kaupunkilaisten tahto on kaupungin käytännön toiminnassa toteutunut.

Itse tilinpäätöksestä haluan nostaa esiin joukon karuja lukuja: Kaupungin menokasvu lähes kaksinkertaistui viime vuonna, mutta tulot eivät kasvaneet samaa tahtia. Jos jotain hyvää, kunnallisverotulot kasvoivat 4 prosenttia ja kiinteistövero reilun prosentin, mutta kun yhteisöveron tuotto heikkeni samana aikana 21 prosenttia, tilanne on huolestuttava.

Kaupungin tilinpäätös osoittaa 138, 9 miljoonan euron ylijäämää, mutta vain ja ainoastaan liikelaitosten ansiosta. Ilman niitä vuoden 2012 alijäämä olisi ollut lähes 43 miljoonaa euroa. Palvelutuotantomme rahoitus on erityisen riippuvaista Helsingin energian tuloutuksesta. Tämä on kuitenkin savijaloilla seisovaa rahaa, jonka ei voida monestakin syystä edellyttää pysyvän nykyisellä tasolla.

Viime vuoden lopussa meillä oli velkaa hieman alle 2 000 euroa asukasta kohti, määrä jonka hartiamme vielä hyvin kantavat, mutta hyvinvoinnin turvaamiseksi meidän on kyettävä hillitsemään menokasvua niin, että menot eivät kasva jatkuvasti tuloja nopeammin. Hankaluus syntyy siitä, miten rakentaa samaan aikaan sekä sosiaalisesti ja ekologisesti että myös taloudellisesti kestävää kaupunkia. Sellaisen kaupungin olemme lapsillemme velkaa.

Suurimmalle osalle asukkaistaan Helsinki on vaikeasta taloustilanteesta huolimatta parempi paikka asua ja elää kuin koskaan ennen. Jotta näin olisi myös jatkossa, meidän on päättäjinä hahmotettava olennainen ja uskallettava tehdä välillä vaikeita, välillä rohkeita päätöksiä.

Nostetaan esiin muutamia keskeisiä ongelmakohtia.

Ensinnäkin: tarvitsemme lisää työtä ja koulutusta. Kaupungin toimeentulotukimenot ylittyivät viime vuonna noin 22,7 milj. eurolla, mikä kertoo jostain isommasta. Jotta Helsinki pysyy elinvoimaisena ja helsinkiläiset voivat hyvin, tarvitsemme lisää työtä.

Aloitan nuorista: Helsingissä on yli 9 000 syrjäytymisriskissä olevaa nuorta. Peräti 20 prosenttia 20–29-vuotiaista on ilman toisen asteen koulutusta.  Toistan, viidennes. Tämän joukon työura jää tilastojen perusteella 20 vuoteen, mikä on paitsi kansantaloudellisesti, myös inhimillisesti kestämätöntä. Nuorisotakuun toteuttaminen on aivan mielettömän tärkeä tavoite. Me emme saa antaa sen karata käsistämme, ja siksi onkin helppoa yhtyä huoleen paitsi ammatillisen koulutuksen myös oppisopimuspaikkojen riittävyydestä ja maahanmuuttajien suomenkielen opetuksen tarpeesta. Nuori ei syrjäydy yhdessä yössä ja siksi erityisesti lapsiperheiden köyhyys ja tukiverkostojen vähäisyys kannattaa ottaa vakavasti päätöksenteossa.

Ja sitten kypsässä iässä oleviin: Helsinki näyttää omilla toimillaan työnantajana hyvää esimerkkiä: kaupungin palveluksessa olevien työurat pitenevät.  Toivottavasti myös maan hallitus tai viimeistään seuraava hallitus hoitaa myös oman tonttinsa ja ryhtyy toimiin eläkeiän nostamiseksi, koska se on valitettavasti asia joka ei ole tämän valtuuston käsissä.

Ongelmakohta kaksi: Asumisen kalleus on yhä vakavampi ongelma. Helsinki kasvaa, mutta asuntotuotanto ei pysy perässä. Ostin ensimmäisen yksiöni ollessani 24-vuotias opiskelija, pankkilainalla 100 tuhannella eurolla. Nyt samalla rahalla ei saisi samasta kaupunginosasta puoltakaan siitä asunnosta. Myös perheasuntojen hinnat karkaavat ihmisten ulottumattomiin, ja nyt puhutaan työssäkäyvästä keskiluokasta. On järjetöntä, että helsinkiläiskaksion hinnalla saisi talon paitsi melkein mistä vaan Suomen kunnasta myös joistain maailman metropoleista.

Tarkastuslautakunta huomauttaa aivan oikein, että asuntotuotantoa on sujuvoitettava. Kaavaprosessia on kevennettävä ja kaavamääräyksiä väljennettävä. Vihreä valtuustoryhmä aloittaisi tarpeettomista väestönsuojista ja ennen kaikkea parkkipaikkanormista: Helsinkiläisten autoton enemmistö maksaa siitä asunnoissaan kovan hinnan. Seurauksena Helsinki kaavoittaa tehottomasti ja menettää verotuloja naapurikuntiin.

Kaavavaiheen ratkaisuilla on suuri vaikutus alueen ja rakennusten lopullisiin investointi- ja käyttökustannuksiin, ja kuten kaupunginhallituskin lausunnossaan toteaa, meidän pitää varmistaa ettei kaavoista tule liian kalliita toteuttaa. Hyvä esimerkki kalliista suunnittelusta on Koivusaaren kaava, jossa 100 miljoonan arvoinen kansi moottoritien päälle siirsi koko hankkeen hamaan tulevaisuuteen. Ilman kallista monitasoratkaisua Koivusaaren rakentaminen voitaisiin aloittaa kannattavasti vaikka huomenna.

Kolmas räikeä ongelmakohta on sellainen, jonka luulisi kiinnostavan valtuustoa aivan erityisesti. Demokratian, kaupungin johtamisen ja kuntalaisten tahdon toteutumisen kannalta on hyvin huolestuttavaa, että  talousarvion 101 sitovasta toiminnallisesta tavoitteesta toteutui vain 77 – eli 76 prosenttia. Jokainen sitova tavoite on tiukkojen, demokraattisten neuvottelujen tulos. Onko niin, että esitämme epärealistisia tavoitteita, vai niin, että toiminnallisia tavoitteita ei kunnioiteta tarpeeksi kaupungin virkamiesjohdossa?

Erityisesti ilmasto- ja liikenneasioissa pärjäsimme huonosti. Sitovista tavoitteista jäätiin selvästi mm. seuraavissa kategorioissa: ”kaupunkirakennetta eheytetään ilmastonmuutokseen vastaamiseksi”, ”liikennejärjestelmää kehitetään kestävien liikennemuotojen edistämiseksi” ja ”liikennejärjestelmää kehitetään pääosin raideliikenteeseen perustuen joukkoliikenteen palvelutasoa nostamalla sekä kävely- ja pyöräilymahdollisuuksia lisäämällä”. Vastaavasti rakentamispalvelun tavoitteena oli vähentää energian kokonaiskulutusta 2 prosentilla, mutta kulutus päinvastoin kasvoi 13,4 prosentilla. Lastemme tulevaisuuden kannalta väitän, että nämä olisivat melkeinpä niitä kaikkein keskeisempiä tavoitteita.

Lopuksi ja samasta aiheesta jatkaakseni: millään edellämainitulla ei ole juuri merkitystä, ellei tulevaisuus ole ekologisesti kestävällä pohjalla. Olemme juuri valtuustostrategian yhteydessä sitoutuneet vähentämään hiilidioksidipäästöjämme 30 prosentilla vuoteen 2020 mennessä. Tämä edelleen varsin maltillinen tavoite ei todellakaan nosta meitä edelläkävijöiden joukkoon, mutta kannustaa toivottavasti parantamaan energiatehokkuutta ja vähentämään päästöjä. Liian usein tuntuu, että olisi käynnissä joku muka tulenpalavampi kriisi, joka lykkää maapallon pelastamista.

Arvoisa puheenjohtaja, näiden huomioiden saattelemana vihreä valtuustoryhmä puoltaa vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksymistä.

Ryhmäpuhe kaupungin talousarviosta vuodelle 2013

keskiviikko, marraskuu 14th, 2012

Vaalisunnuntaina ja vaaleja seuranneella viikolla sain ilon sukeltaa kaupungin budjettineuvotteluihin. Neuvottelut olivat melkoinen rutistus, mutta pääsimme sopuun, ja pidin tänään valtuustossa vihreiden ryhmäpuheen aiheesta:


Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut

Aloitimme valtuustokauden optimistisin mielin, mutta talouden epävarmuus on lisääntynyt. Välillä on vaikeaa päätellä, onko Helsinki omistuksineen vauras vai kasvavine velkoineen köyhä. Se on kuitenkin selvää, että politiikassa rahaa ei koskaan ole samassa suhteessa kuin tarpeita.

Kaupungin tulot eivät ole kehittyneet toivotulla tavalla, mutta menot ja velkataakka kasvavat. Yhtälö on hankala, sillä meidän pitäisi pystyä tekemään kaukonäköisiä panostuksia tulevaisuuteen. On rakennettava kestävästi kasvavaa kaupunkia ja huolehdittava helsinkiläisten hyvinvoinnista, olivat he sitten nuoria tai vanhoja, köyhiä tai kiireisiä. Tai köyhiä ja kiireisiä!

Meidän on suunnattava resursseja ennaltaehkäisyyn, mutta ei kuitenkaan velaksi tulevien sukupolvien kustannuksella. Kyse on sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta.

Vihreiden mielestä budjetin taso ja maltillinen lainanotto investointeihin ovat perusteltuja. Lisäksi olisi järkevää etsiä toimintatapoja, jotka parantavat samalla sekä tuottavuutta että kaupunkilaisten kuulemista. Vain olemalla selvillä todellisista tarpeista pystymme välttämään resurssien hukkaamista. Jostain pitää välillä osata myös luopua.

Kaupungin velkataakan lisäksi myös asumisen kallistuminen käy helsinkiläisten kotitalouksien kukkaroille. Helsingin on tehostettava asuntotuotantoa ja kaavoitusta. Kohtuuhintaisen asuntotuotannon tavoitteet on turvattava kuten Maankäytön ja –asumisen ohjelmassa on linjattu. Taloudellisesti tehokkainta on kaavoittaa kantakaupunkimaista ja tiivistä kaupunkia sekä tarkastella kriittisesti asuntorakentamiseen vaikuttavia kustannuksia, kuten turhien väestönsuojien ja parkkipaikkojen rakentamista. Enemmistöllä helsinkiläistalouksista ei ole autoa. Miksi silti autopaikkanormista pidetään kiinni?

Tehokas maankäyttö turvaa myös viheralueiden säilyttämisen ja kehittämisen.

Jotta syömävelkaa ei jatkossa tarvitsisi ottaa, Helsingin on oltava kaupunki, joka kannustaa tekemään, uskaltamaan ja yrittämään. Tämä onnistuu puuttumalla sosiaaliseen eriarvoistumiseen ja ekologisiin ongelmiin ajoissa, purkamalla sellaista byrokratiaa joka ei ole kaupunkilaisten hyväksi vaan hidasteeksi ja parantamalla myös yrittämisen edellytyksiä. Vihreät jakavat huolen toisaalta kestävän kasvun mahdollisuuksista, toisaalta sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Kumpaakaan näistä ei voi olla ilman toista.

Arvoisa puheenjohtaja, ensi vuoden talousarviosta:

Valtuuston budjettisovussa on talouden tosiasioiden rajoissa tehty useita perusteltuja lisäpanostuksia helsinkiläisten hyväksi.

Vuosia olemme puhuneet terveyserojen kaventamisesta, mutta todellisuudessa erot kasvavat edelleen. Helsingissä rikkaan ja köyhän miehen eliniänodotteeseen on revennyt jo 13 vuoden kuilu. Tämä kehitys on käännettävä, muuhun meillä ei ole vastuullisina päättäjinä varaa.

Terveyskeskusmaksun poisto on taloudellisesti pieni, mutta symbolisesti suuri päätös. Meidän on kyettävä tavoittamaan sairaat varhaisemmassa vaiheessa ja poistettava hoitoon hakeutumisen esteet.

Sosiaali- ja terveysvirastojen yhdistyminen  parantaa palveluketjua, purkaa hidastavia virastorajoja ja siirtää rahaa hallinnosta palveluihin. Lisää tällaista. Lastensuojelussa pyritään avohuollon sosiaalityöntekijöiden määrän saamiseen valtakunnallisten suositusten mukaiseksi. Siihen on varattu myös rahaa yli miljoona euroa ensi vuonna.

Päivähoidon tila on Helsingissä huolestuttava. Hoitopaikkoja on kroonisesti liian vähän ja väärissä paikoissa. On järjetöntä, että budjettineuvottelut jouduttiin jälleen aloittamaan ennusteiden korjaamisesta. Ensi vuoden luvut heittivät jopa 500 lapsella.

Vihreiden aloitteesta saatu merkittävä lisämääräraha riittää sekä päivähoitopaikkojen lisäämiseen että ryhmäkokojen pienentämiseen. Kun päivähoitopaikkojen ja ryhmäkokojen suhteen päästään kestävälle tasolle, on tartuttava seuraavaan ongelmaan: Päivähoitoa ja pienten koululaisten iltahoitoa on kehitettävä vastaamaan lapsilähtöisesti muuttunutta työelämää, jossa yhä harvempi tekee töitä kahdeksasta neljään.

Arvoisa puheenjohtaja,

Helsingin kasvaessa kasvavat myös ruuhkat. Ilmaston ja liikenteen sujuvuuden kannalta on tehtävä sellaista politiikkaa, että yhä useammalle helsinkiläiselle muu kuin oma auto olisi kätevin vaihtoehto.

Päätös asukaspysäköintimaksun nostamisesta 120 euroon ja pysäköinninvalvonnan lisämääräraha, joka maksaa itsensä nopeasti takaisin, vapauttavat tilaa niille autoilijoille, jotka autoa oikeasti tarvitsevat.

Tämän vuoden budjettiin kirjattiin ensi kertaa erillinen määräraha pyöräilyn edistämiseen, ja vihreiden aloitteesta ensi vuonna jatketaan samalla tiellä. Nyt on huolehdittava, että merkittävät lisämäärärahat sekä investointien että käyttötalouden puolella käytetään tehokkaasti ja täysimääräisesti pyöräilyn edistämiseen, eikä mihinkään muuhun. Myös rakennusviraston on ymmärrettävä, mikä valtuuston tahto on.

Pyöräily lisääntyy tällä hetkellä räjähdysmäisesti, ja Oulun esimerkki osoittaa, että ainakaan ilmasto ei ole esteenä kasvun  jatkumiselle. Pyöräilystä on tehtävä niin helppoa ja turvallista, että helsinkiläiset uskaltavat pyöräillä. Tarvitsemme pyöräkaistat kaikille kantakaupungin pääväylille. Näin voittavat paitsi pyöräilijät, myös jalankulkijat ja autoilijat. Esimerkiksi Mechelininkadun pyöräkaistat ovat olleet piirustuspöydällä pitkään. Vihreiden mielestä rakentamista pitää kiirehtiä. Budjettisopu sisältää kirjauksen, että investoinneissa kantakaupungin pyöräverkko on etusijalla.

Onko kukaan muu huomannut, että baanan valmistuttua kiinteistövälittäjät ovat alkaneet mainostaa kohteita baanan läheisyydellä? Helsinkiläiset ovat ylpeitä kehityksestä.

Home- ja sisäilmaongelmat ovat Helsingissäkin valtava terveysongelma tuhansille ihmisille. Myös kaupungille tulee kalliiksi, että tilanteen on annettu rauhassa pahentua. Tänä vuonna jouduttiin homeongelmien takia hyväksymään 20 miljoonan euron ylitys talousarvioon. Ensi vuodelle valtuusto on lisäämässä  14,5 miljoonaa euroa kriittisimpiin ongelmakohtiin puuttumiseksi.

Ja viimeisenä nostona: Viikkiin luvattiin nuorisotalo jo vuosia sitten. Valtuusto pitää viimein lupauksensa viikkiläisille ja aikaistaa nuorisotalon rakentamista niin, että valmista on 2015.

Arvoisa puheenjohtaja, lopuksi vielä hieman itse prosessista:

Vihreiden mielestä olisi hyvä, että kevään strategianeuvotteluissa linjattaisiin suuret suuntaviivat sen sijaan, että Kokoomus ja kaupunginjohtaja yrittävät hivuttaa budjettiin sellaisia suunnanmuutoksia, joista ei ole valtuuston päätöksiä.

Arvoisa puheenjohtaja,

vihreä valtuustoryhmä kannattaa toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksymistä.


Kulttuuri tarvitsee yleisöä

keskiviikko, marraskuu 30th, 2011

Helsingissä on kautta aikojen syntynyt hienoa kulttuuria ilman strategiaa, ja jokainen tapa lähestyä kulttuuria on omasta näkökulmasta aina oikea. Olen kuitenkin hyvin iloinen siitä, että Helsingin ensimmäistä kulttuuristategiaa on suunniteltu huolella ja että sellainen on ylipäätään tehty.

Valtuusto hyväksyi tänään strategian, joka tunnistaa paitsi taiteen itseisarvon, myös välinearvon, joka osaltaan edesauttanee kaupungin eri hallintokuntia sitoutumaan valtuuston vision toteuttamiseen.

Keskustelussa vilisivät termit kuten hauska Helsinki, omaehtoinen kulttuuri, monimuotoisuus ja byrokratian karsiminen. Jaettuja tavoitteita, mutta perille on vielä matkaa. Ravintolapäivä, Punavuori Block Party, Kallio-liike ja Kalasataman kehitys ovat esimerkkejä positiivisesta muutoksesta, mutta leikkipuistojemme kahvimyynnistä tehdään ongelma ja kaupunkikuvaa elävöittävät Camionette, Kahvila Tyyni ja Tonibell ovat olleet hukkua viranomaissääntelyn suohon.

Erityisen tärkeää on paitsi kulttuuritoimijoiden, myös hallintokuntien sitouttaminen strategian implementaatioon. Esimerkiksi terveyslautakunta on ottanut myönteisesti vastaan ajatuksen siitä, että kulttuuri voisi olla vahvempi osa terveyden edistämistä. Strategia jää kuitenkin helposti pöytälaatikkoon, jos ei tavoitteita pueta numeroiksi ja ohjata rahoitusta toteutukseen.

Kulttuurin kohdalla monen on ollut vaikea hyväksyä numeerisia mittareita laadun ollessa se keskeisin onnistumista määrittävä tekijä.  Toisaalta meillä on kovia tavoitteita. Haluamme vaalia korkeakulttuuria, parantaa itsenäisten tahojen toimintaedellytyksiä kulttuurin kentässä, monipuolisempaa sisältöä ja myös lisää seiniä, kuten keskustakirjaston, uuden taidemuseon ja toivottavasti myös tanssille talon.

Jotta voisimme saavuttaa kaiken tämän, tarvitsemme lisää yleisöä ja julkisen rahan ollessa tiukassa, mielellään myös laajempaa rahoituspohjaa. Helsingin ja sen kehyskuntien asukkaiden ohessa meidän olisi syytä tarkastella nykyistä vahvemmin kasvavia matkustajavirtoja ja miettiä, kuinka kulttuuritarjontamme tavoittaisi turistit paremmin.

Tällä hetkellä ulkomaiset vieraat ovat aliedustettu ryhmä esimerkiksi Kansallisoopperan ja Juhlaviikkojen yleisössä. Esimerkiksi Tero Saarinen Company ja suomalaiset oopperatähdet täyttävät kuitenkin jo nyt saleja maailmalla, mikseivät liikuttaisi kansainvälisiä massoja myös Helsingissä?

Henkilökohtaisesti uskon, että tanssissa on aivan erityistä potentiaalia paitsi kotimaisen yleisön myös Helsingissä vierailevien turistien houkuttelemiseen ja kaupungin elinvoimaisuuden lisäämiseen.

Helsinki on kiistatta tanssin valtakunnallinen keskus jo nyt. Tanssin toimijat tarvitsevat ja ansaitsevat kuitenkin lisää toimivaa, monikäyttöistä tilaa, tarpeeksi suuria saleja sekä uusia toimintamalleja, jotta kenttä voi kasvaa ja osaltaan auttaa Helsinkiä pääsemään strategiasta tekoihin, tavoitteista tuloksiin.

Puheita, kirjoituksia ja aloitteita viimeisen vuoden ajalta

sunnuntai, kesäkuu 13th, 2010

Alla joitakin puheita, kirjoituksia ja aloitteita viimeisen vuoden ajalta. Jatkossa kirjoitan tänne säännöllisesti ajankohtaisista asioista politiikassa ja sen ulkopuolelta.

8.4.2010

Hyvä, paha hotelli

Helsingin kaupunginvaltuusto sai viimein käsiteltäväkseen helsinkiläisiä kuukausia puhuttaneen Katajanokan hotellin. Poikkeuksellisen moni valtuutettu otti kantaa jääkuution puolesta ja vastaan intohimoisesti latautuneessa, yli kolmeen tuntiin venyneessä keskustelussa. Aiheesta kehittynyt arvokeskustelu kärjistyi vastakkainasetteluksi. Ken kannatti hotellihanketta oli myymässä palan kansallismaisemaa pennosilla ulkomaiselle yrittäjälle. Ken vastusti jääkuutiota, oli automaattisesti jämähtänyt ja rohkeaa rakentamista sekä turismia vastaan.

Itse lukeuduin hankkeen vastustajiin. Niihin joiden mielestä Helsinki oli vaarassa ajautua rähmälleen ulkomaisen huipputoimiston edessä. Suhteeni arkkitehtuuriin on intohimoinen ja haluaisin Helsinkiin lisää erottuvaa arkkitehtuuria. Arkkitehtitoimisto Herzog & de Meuron on tehnyt maailmalla upeaa työtä, mutta Katajanokalle esitetty rakennus oli mielestäni tylsä ja kömpelö. Se ei edustanut arvostetun toimiston parhaimmistoa, enkä liiemmin usko, että se olisi houkutellut lisää turisteja Helsinkiin.

Valtuutettu Osku Pajamäki kysyi keskustelun aikana varsin osuvasti, kuka arkkitehti mahtaa olla suunnitelman takana? Julkisessa keskustelussa ja asiakirjoissa on toistunut vain suuren, vaikkakin toki arvostetun, toimiston nimi, mutta onko kansainvälinen maine automaattisesti laadun tae? Pidän epätodennäköisenä että toimiston kaksi kärkinimeä olisivat henkilökohtaisesti hankkeen takana, vaikka jotkut valtuutetut näin väittivätkin. Vähintäänkin asialla on ollut työryhmä. Onko tämä ryhmä, ne todelliset suunnittelijat, käynyt Helsingissä ja tutustunut alueeseen?  Onko rakennus ylipäänsä suunniteltu tälle nimenomaiselle paikalle vai kaivettu pöytälaatikosta?

Esitetty hotelli ei mielestäni olisi keskustellut alueen ympäristön kanssa. En suinkaan tarkoita, että tontille pitäisi rakentaa jotain samannäköistä kuin naapurissa. Esimerkiksi Kotkan Merimuseo ja Kiasma ovat mielestäni molemmat upeita rakennuksia, jotka sopivat ympäristöönsä, vaikka edustavat nimenomaan jotain ihan muuta kuin mitä niiden ympärillä on vanhastaan.  Havainnekuvien perusteella arvioituna Katajanokan hotelli sitä vastoin olisi suorastaan hylkinyt ympäristöään.

Helsingin rantoja pitää elävöittää ja Katajanokan ranta-alue tarjoaa siihen sijaintinsa puolesta ainutlaatuisen mahdollisuuden. Pitää kuitenkin miettiä kokonaisuutta, ei antaa keskeistä tonttia suoraan pois, takaoven kautta ensimmäiselle tarjoajalle, tässä tapauksessa kansainväliselle hotelliyrittäjälle.

En myöskään halua sivuuttaa asiassa suomalaisarkkitehtien ja esimerkiksi Kiasma-arkkitehti Steven Hallin mielipiteitä. Toki joukossa on myös jääkuution puolustajia, mutta itse en ole törmännyt kuin yhteen – suomalaiseen ystävääni joka sattumalta työskentelee tässä samaisessa  Herzog & de Meuronin toimistossa.

Valtaosa arkkitehdeiltä tulleesta palautteesta on ollut jopa voimallisen kriittistä, enkä jaksa uskoa arkkitehtien vastustavan hanketta kateudesta tai ihan muuten vaan, muodon vuoksi.
Keskustan kansallismaiseman tulevaisuus on tunnepitoinen kysymys. Itse hyväksyisin paikalle mieluusti rohkeaa rakentamista, mutta kannatin hotellikaavan hylkäämistä ja olen iloinen hankkeen kariutumisesta. Hienosti alkanut pohdinta alueen mahdollisuuksista jatkukoon ja johtakoon johonkin vielä parempaan.  Kokonaissuunnitelmaan alueen tulevaisuudesta, johonkin joka palvelee paremmin nimenomaan helsinkiläisiä, ei pelkästään turisteja.

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Helsingin Vihreiden Naisten nettisivuilla 8.4.2010

9.3.2010

Helsinki, terveyspalvelujen tuhlaajapoika?

Kaupungin taloustilanne on heikko. Vähemmällä pitäisi tehdä enemmän. Tiedämme, että Helsinki tuhlaa hallintoon neljänneksen enemmän kuin muut suuret suomalaiset kaupungit keskimäärin, ja samaan aikaan esimerkiksi terveydenhoitopalvelujen tuottaminen on pääkaupungissa kallista.

Terveystoimessa mietitään kuumeisesti tuottavuutta ja tuloksellisuutta parantavia keinoja. Kansainvälisessä vertailussa pärjäämme toki hyvin. Vaikka Suomi sijoittuu keskikastiin EU:n jäsenvaltioiden terveysmenoja bruttokansantuotteeseen verrattaessa, saavutettu palvelutaso on korkea. Kotimaisessa vertailussa Helsingillä on kuitenkin tuhlaajapojan leima.

Pääkaupungissa tilakustannukset ovat korkeat, mutta toisaalta vuokrien osuus terveyskeskuksen menoista on vain seitsemän prosentin luokkaa. Toinen selitys löytynee Helsingin väestöpohjasta, johon liittyy erityishaasteita. Tilannetta ei helpota, että eläkeläisten määrä tulee kasvamaan rajusti lähivuosina. Kalliiksi tulee, kun suuret ikäluokat palaavat työterveyshuollosta kunnallisten palvelujen pariin. Joudumme väistämättä kirimään tuottavuusajattelussa ja miettimään palvelutuotantoa uudella tavalla.

Väestö elää entistä pidempään terveenä, mutta kaikille meistä tulee elämässä edelleen eteen vaihe, jossa emme pärjää yksin.  Erilaisen lisäavun tarve lisääntyy 80­–85 ikävuoden hujakoilla, ja moni tarvitsee myös sitä paljon parjattua laitoshoitoa ennen kuolemaa. Kaupunkilaisena, terveyslautakunnan jäsenenä ja valtuutettuna toivon, että terveyspalvelut selviävät taantuman läpi ilman juustohöylää. Nyt on korkea aika kehittää tuottavuutta, mutta hätiköidyistä alasajoista maksamme pahimmillaan kalliisti, jos alueellisia palveluita joudutaan myöhemmin puhaltamaan henkiin tuhkasta.

Terveydenhuollossa seinät ovat osa palvelua. Terveyskeskusten keskittämisen potentiaaliset hyödyt ovat selvät. Palvelujen keskittäminen ei kuitenkaan saa tarkoittaa pelkkää palvelujen karsimista, vaan toimintaa pitäisi vastaavasti toisaalla vahvistaa. Muuten palvelutaso väistämättä heikkenee. Pienten terveysasemien alasajon yhteydessä on peräänkuulutettu täyden palvelun pääterveysasemia, jotka Myllypuroa lukuun ottamatta ovat kuitenkin jääneet puheiden tasolle. Mahdollinen uudelleenjärjestely ja täyden palvelun terveysasemat vaativat resursointia. Onko Helsingillä siihen varaa tässä taloustilanteessa?

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Helsingin Vihreiden nettisivuilla 9.3.2010

3.2.2010

Vuoden 2011 talousarvioehdotuksen lähetekeskustelussa pitämästäni valtuustopuheesta

Helsingin kaupunginvaltuustossa keskusteltiin kaupungin taloudesta, kulukurista ja mahdollisista veronkorotuksista. Painoin nappia sen verran hitaasti, että oma puheenvuoroni sijoittui keskustelun loppupuolella. Neljän tunnin aikana paljon oli jo sanottu, joten keskityin terveyslautakunnan tontille.

Kaupungin taloustilanne on todella surkea ja tuottavuutta pitää ja voidaan varmasti parantaa. Terveydenhuollon osalta on kuitenkin hyvä muistaa, että vaikka maksamme palveluista paljon, Suomessa terveydenhuoltoon käytetään rahaa suhteellisen vähän verrattuna muihin hyvinvointivaltioihin ja siihen palvelutasoon, joka nykyisellä kustannusrakenteella saavutetaan. Itse olin aikanaan todella yllättynyt kuullessani Suomen sijoittuvan Euroopan keskikastiin terveysmenoja bruttokansantuotteeseen verrattaessa.

Toki Helsinki voisi pärjätä paremmin kotimaisessa vertailussa, mutta Helsingin väestöpohjaan liittyy erityishaasteita ja eläkeläisten määrä tulee kasvamaan rajusti lähivuosina. Suuret ikäluokat palaavat pian työterveyshuollosta kunnallisten palvelujen pariin, ja vanhusten määrä arviolta puolitoistakertaistuu seuraavan 10 vuoden aikana. Samaan aikaan puolet helsinkiläisistä asuu yksin, sinkkutalouksia on paljon.

Vaikka väestö elää nyt entistä pidempään ja voi hyvin suhteessa aiempiin sukupolviin, elämässä tulee edelleen eteen vaihe, jossa harva pärjää yksin.  Eilisen Helsingin Sanomain kirjoituksen mukaan erilaista lisäapua aletaan tarvita keskimäärin 80­–85 ikävuoden tienoilla, ja moni tarvitsee edelleen myös laitoshoitoa ennen kuolemaansa.

Toivon että terveydenhuolto ei jää tässä taantumassa jalkoihin, sillä mahdollisista hätiköidyistä päätöksistä maksetaan kalliisti, jos palveluja joudutaan myöhemmin puhaltamaan henkiin tuhkasta. Seinätkin ovat osa palvelua, jossainhan ne palvelut pitää tarjota. Ja vaikka terveysasemia on jo nyt sen verran harvassa, että todellisesta lähipalvelusta ei monenkaan helsinkiläisen kohdalla voida puhua, mielestäni vähintäänkin helppo julkinen yhteys on terveyspalvelujen saavutettavuudessa keskeinen kriteeri

Pienten terveysasemien alasajopuheiden yhteydessä on peräänkuulutettu pitkään keskitettyjä, täyden palvelun super-terveyskeskuksia. Sellaisia ei kuitenkaan ole olemassa, ei ainakaan vielä. Terveyskeskuksen palvelujen mahdollinen uudelleenjärjestely vaatii resursointia, vaikka käsittääkseni nyt pitäisi säästää.

Pyydän, ei aloiteta väärästä päästä, ei haeta pikavoittoja lyhytnäköisillä päätöksillä. Tuottavuutta pitää parantaa niin terveyskeskuksessa kuin muussakin kaupungin toiminnassa, mutta palvelut vaativat myös seiniä. Varmistetaan toimivalla perusterveydenhuollolla että helsinkiläiset pysyvät työkykyisinä mahdollisimman pitkään ja saavat myös inhimillisen vanhuuden.

4.11.2009

Valtuustopuhe vuoden 2010 budjetista

Budjettineuvotteluissa saatiin mukaan monia vihreille tärkeitä parannuksia, ja kannatan ryhmäni mukaisesti neuvottelujen tulosta. Samaan aikaan olen kuitenkin huolissani, sillä tämä budjetti ei todellakaan yksin takaa, että peruspalvelujen saatavuus ja laatu turvataan myös taantuman aikana.

Valtuutettu Räty lausui kokoomuksen ryhmäpuheessa kauniisti: ”Ketään ei jätetä heitteille” Oliko tämä lupaus?

Helsingissä on 3 000 asunnotonta ja vaikka esimerkiksi lapset ovat saamassa 500 päivähoitopaikkaa lisää, onko tämä tarpeeksi edes tämän hetkisten ennusteiden varassa – epäilen.
Vanhusten pitkäaikaishoito ollaan siirtämässä sosiaaliviraston alaisuuteen. Kannatan vanhustenhoidon keskittämistä ja inhimillistämistä, sitä että sairaanhoito ja muutkin palvelut tulevat vanhuksen luokse – kuka ei. Siirtoon liittyy kuitenkin monia suuria kysymyksiä ja huoli sairaiden vanhusten hoidosta jatkossa. Valmistelu on ollut puutteellista, eikä lautakunnille ole annettu vastausta siitä, mitä siirto käytännössä tarkoittaa. Vuodenvaiheesta on sanottu, että muutos näkyy lähinnä henkilökunnan palkkakuitissa, mutta mitä sen jälkeen?

Kokoomuksen ryhmäpuheessa sanottiin myös, että laitosvaltaisuuden poisto tuo säästöä. Ehkä, mutta vanhusten määrä lisääntyy jatkuvasti ja monet heistä ovat paitsi vanhoja, myös sairaita. Parempikuntoisia kuin edeltävät sukupolvet, mutta lähtökohtaisesti runsaslukuisempia ja pitkäikäisempiä.  Vanhustenhoitoon saatiin lisärahaa budjettineuvotteluissa, mutta lisäraha on suhteessa kaupunginjohtajan pohjaan, ei vanhusten määrään tai nykytilaan.

Inhimillinen vanhuus on perusoikeus, jonka soisin jokaiselle helsinkiläiselle. Toivonkin että myös vanhusten ihmisarvo toteutuu budjettia seuraavassa operatiivisessa toiminnassa. Että periaate ”ketään ei jätetä heitteille”, koskee myös vanhuksia.

Tässä vain muutama esimerkki asioista, joita ei esitetyssä budjetissa ratkaista. Budjetissa, joka ei ole täydellinen, mutta joka on talouden valitettavien realiteettien vallitessa varsin kelvollinen. Toivon silti, että pidämme ongelmat mielessä ja pyrkisimme korjaamaan niitä. Että ketään ei tallottaisi taantumassa, että ketään ei jätettäisi heitteille, kun budjetin laatimisesta päästään käytännön päätösten tasolle.

21.10.2009

Valtuuston kyselytunnilla käsiteltiin tekemääni kysymystä pyöräilyn edistämisestä

”Helsinki on toukokuussa allekirjoittamassaan Brysselin julistuksessa sitoutunut edistämään pyöräilyä kaupunkiliikenteessä. Helsingin ja muiden allekirjoittaneiden kaupunkien yhteisenä tavoitteena on nostaa pyöräilyn osuus vähintään 15 prosenttiin liikenteestä vuoteen 2020 mennessä. Tavoite on Helsingille kova, sillä pyöräilyn osuus Helsingin liikenteestä on tällä hetkellä vain 6 prosenttia, vaikka pyöräilyn kaksinkertaistamisesta on puhuttu vuosia.

Pyöräilyn lisääntyminen muissa suurkaupungeissa on osoittanut että mitä enemmän pyöräilijöitä liikenteessä on, sitä houkuttelevammaksi ja turvallisemmaksi liikenne muuttuu. Hyväkuntoinen pyöräilyverkosto nopeuttaa asiointia ja työmatkoja ja tarjoaa todellisen vaihtoehdon joukkoliikenteelle. Helsingin pyöräilyreitit ovat kuitenkin usein huono-kuntoisia, vaikeasti tunnistettavia ja monin tavoin poukkoilevia.

Kulkutapaosuuden kasvattamisen lisäksi Brysselin julistuksessa mainitaan mm. työmatkapyöräilyn lisääminen, pyöräilyn turvallisuuden edistäminen ja polkupyörävarkauksien ehkäisy. Tavoitteita on vaikea saavuttaa ilman rakenteellisia muutoksia ja investointeja. Pyöräily tulisi huomioida asiaankuuluvalla vakavuudella kaikessa kaupungin kaavoituksessa ja rakentamissa. Pyöräilyn edistäminen on tutkimusten mukaan verrattain edullista ja investoinnit palaavat talouteen nopeasti. Esimerkiksi Runeberginkadun pyöräkaistat tarjoavat hienon esimerkin oikeansuuntaisesta suunnittelusta, mutta miksi niitä ei jatkettu kulkemaan läpi Töölön? Entä miksi esimerkiksi Hämeentiellä ei ole annettu omaa tilaa pyöräilijöille?

Kysyn, mihin konkreettisiin toimiin Helsinki on ryhtynyt pyöräilyn edistämiseksi? Kuinka kaupunki aikoo varmistaa, että Brysselin julistuksen tavoitteet saavutetaan?”

23.9.2009

Aloite Imetyksen tuki ry:n tulevaisuuden toimintaedellytyksistä

“Suomessa syntyi viime vuonna 59 500 lasta, joiden äideistä yli 95 prosenttia aloittaa imetyksen. Sosiaali-ja terveysministeriö suosittelee täysimetystä puolen vuoden ikään asti ja osittaisimetystä vuoden ikään saakka. Kuitenkin vain yhtä prosenttia kuuden kuukauden ikäisistä suomalaisvauvoista imetetään täysin, 51 prosenttia osittain. Suomen luvut ovat jo nyt Pohjoismaiden alhaisimmat.

Vuodesta 1997 toiminut Imetyksen tuki ry on alan ainoa vertaistukijärjestö Suomessa. Valtakunnallinen vertaistuki on vaarassa päättyä, mikäli yhdistyksen ylläpitämä imetystukipuhelin joutuu lopettamaan toimintansa vuoden lopussa. Näin käynee, jos Raha-automaattiyhdistys ei enää myönnä yhdistykselle kohdennettua toiminta-avustusta.

Imetystukipuhelin päivystää noin kaksi tuntia eri vuorokaudenaikoina päivittäin. Puhelimitse annettavan vertaistuen lisäksi yhdistys ylläpitää imetystukiryhmiä 50 paikkakunnalla. Se myös jakaa tietoa, vastaa äitien kysymyksiin ja kuuntelee imetyspettymystarinoita keskustelufoorumillaan.

Yhdistys ei halua eikä yritä korvata lakisääteisiä terveyspalveluita vaan potilasjärjestöjen tapaan jakaa vertaistukea äideiltä äideille. Imetyksen tuki on ennaltaehkäisevää ja kansanterveyttä edistävää toimintaa, jota ei resursoida tarpeeksi. Tänä vuonna sekä puheluyritysten että tukiäitien vastaamien puheluiden määrä on suurempi kuin koskaan aikaisemmin. Vertaistukea tarvitaan myös ensi vuonna.

Me allekirjoittaneet valtuutetut vaadimme, että kaupunki selvittää Imetyksen tuki ry:n tulevaisuuden toimintaedellytykset Helsingissä ja osaltaan varmistaa, että imetykseen liittyvää vertaistukea ja neuvontaa on tarjolla myös jatkossa.”

23.9.2010

Kaksi aloitetta pyörätieverkoston kehittämisestä ja viitoituksen parantamisesta

Aloite 1

”Ruuhkiin, päästöihin ja hitaaseen joukkoliikenteeseen kyllästyneet kaupunkilaiset ovat innostuneet pyöräilystä. Kaikista suomalaisten tekemistä matkoista 43 prosenttia on alle viiden kilometrin mittaisia, eli ihanteellisia pyöräilyyn. Muun muassa Kööpenhaminassa ja Amsterdamissa jo nyt enemmistö kulkee pyörällä, ja myös Helsinki on sitoutunut nostamaan pyöräilyn osuutta liikenteessä.

Ilmastonmuutos ja kansanterveys puhuvat pyöräilyn puolesta, ja mitä enemmän pyöräilijöitä liikenteessä on, sitä houkuttelevammaksi ja tutkimusten mukaan turvallisemmaksi liikenne muuttuu. Pyöräilyn tiellä on kuitenkin selviä esteitä. Pyörätiet ovat usein huonokuntoisia, vaikeasti tunnistettavia ja loppuvat pahimmillaan kesken.

Ilman pyörätieverkoston kehittämistä pyöräilyn osuus ei kasva. Helsinki tarvitsee konkreettisia toimenpiteitä pyöräilyn edistämiseksi.

Me allekirjoittaneet valtuutetut vaadimme, että Helsinki käy ensihoitona systemaattisesti läpi Helsingin olemassa olevat pyörätiet, merkitsee ne kevyen liikenteen väylille paremmin ja tasoittaa niiden huonokuntoiset osuudet pyöräilyyn kelvollisiksi.”

Aloite 2

”Ruuhkiin, päästöihin ja hitaaseen joukkoliikenteeseen kyllästyneet kaupunkilaiset ovat innostuneet pyöräilystä. Kaikista suomalaisten tekemistä matkoista 43 prosenttia on alle viiden kilometrin mittaisia, eli ihanteellisia pyöräilyyn. Muun muassa Kööpenhaminassa ja Amsterdamissa jo nyt enemmistö kulkee pyörällä, ja myös Helsinki on sitoutunut nostamaan pyöräilyn osuutta liikenteessä.

Ilmastonmuutos ja kansanterveys puhuvat pyöräilyn puolesta, ja mitä enemmän pyöräilijöitä liikenteessä on, sitä houkuttelevammaksi ja tutkimusten mukaan turvallisemmaksi liikenne muuttuu. Pyöräilyn tiellä on kuitenkin selviä esteitä. Helsingin pyörätiet poukkoilevat harmillisesti. Tottumattoman pyöräilijän on vaikea suunnistaa kaupungissa, jossa pyöräteiden viitoitukset ovat puutteelliset.

Me allekirjoittaneet valtuutetut vaadimme, että Helsinki viitoittaa olemassa olevat pyöräilyreitit paremmin helpottaakseen työmatkapyöräilyä ja asiointia keskeisillä reiteillä sekä aivan erityisesti kaupungin laidoilta Helsingin keskustaan.”

25.2.2009

Talousarvioaloite  YTV:n vyöhykelisän palauttamisesta

”Joukkoliikenteen uskollisia käyttäjiä rangaistaan, jos he porhaltavat bussilla kuntarajan yli, yhdenkin pysäkinvalin naapurikaupungin puolelle. Vaikka matkustajalla olisi kotikaupungissa matkakortille ladattu kausilippu, naapurikaupungin kertalippu ei riitä kattamaan rajanylitystä. Lippujen ketjuttaminen on kiellettyä; rajan ylittäminen vaatii päällekkäisen seutulipun. Myös kahteen vyöhykkeeseen kuuluvat pysäkit ovat historiaa YTV-alueella, vaikka näin ratkaistaisiin helposti ääritapaukset, joissa parinsadan metrin matka esimerkiksi Lehtisaaren sillan yli Espoon puolelle maksaa rehelliselle matkustajalle seutulipun, arvolla maksettuna 3,36 euroa ja käteisellä maksettuna 4 euroa.

YTV:n ei tule pakottaa vähävaraisia matkustajia poistumaan bussista kaupunginrajan tuntumassa. Matkakorteissa oli aiemmin vaihtoehtona niin sanottu vyöhykelisä, joka maksettiin rajan ylittämisestä. Vaihtoehto poistui kuitenkin käytöstä alkuvuodesta 2005. Matkakortti- ja hinnoittelujärjestelmän odotetaan uudistuvan vuonna 2014, mutta nykytilanne on kestämätön.

Me allekirjoittaneet vaadimme, että kertaseutulippua edullisempi vyöhykelisä palautetaan matkakorttijärjestelmään ja että kahteen vyöhykkeeseen kuuluvia pysäkkejä määritetään kaupunkien raja-alueille.”