Need cheap generic LEVITRA?…
]]>Tsemppiä jatkoon vaalituloksesta huolimatta. Taisi vihreidenkin lievä notkahdus tulla hallitusrintamaan (=keskusta) kohdistetusta epäluottamuksesta. Teillä oli useita hyviä ehdokkaita, joiden olisi suonut menevän läpi. Näin kuitenkin tällä kertaa – hieman huolentuneena katselen lähitulevaisuutta, sillä perussuomalaisten kanssa joudutaan ilmeisimmin vääntämään aika monista asioista Portugalin kysymys etunenässä.
Hyvää Kesää Sinulle ja perheellesi!
]]>Tänään, vaalipäivänä, ensimmäistä kertaa vasta kuulin sinusta. Piti aika pitkää tutkiskella eri vaalikoneiden vastauksiasi, ennen kuin sain selville kantasi opiskelijoiden oikeuksista, muistakin kuin maisterivaiheesta. Olin hiukan harmistunut, kun sinua ei löytynyt nuorten vaalikoneesta (http://www.nuortenvaalikone.fi/fi), mutta onneksi ylen vaalikoneen yhden kysymyksen hyvin perusteltu vastaus vakuutti minut.
“Kannatan opintotuen sitomista indeksiin, ja olisin valmis nostamaan opiskelijoiden tulorajoja vielä nykyisestäkin. Pääasia että opinnot etenevät. Opintolainan mahdollisuus on mielestäni tärkeä, mutta en näe syytä kannustaa lainarahalla opiskeluun.”
Äänestän sinua toivoen, että muiden vaaliteemojesi ohella, pidät meidät opiskelijat myös mielessä.
]]>“Urbaani kaupunkilainen tuntee olonsa hieman eksyneeksi leijonapaidassa kampanjoivan ylikomisarion ja eläkkeellä olevan everstiluutnantin keskuudessa, mutta aivan omaa luokkaansa ajatuksineen on isoa kampanjaa tekevä Kokoomuksen Nuorten Liiton puheenjohtaja Wille Rydman. Helsingin Sanomien vaalikonedatasta tehtyjen analyysien perusteella Rydman on yksi koko maan oikeistolaisimmista ehdokkaista, kaikki hihhulipuolueet mukaan lukien.”
Toivottavasti näet itsesi oman kaksinaismoralismisi. Häpeä.
]]>Vihreys käy kalliiksi kukkarolle? Väittäisin, että vihreys käy vähemmän kalliiksi kukkarolle kuin perinteisellä menolla jatkaminen, vähänkin pidemmällä tähtäimellä. Ekosysteemi kuitenkin ylipäätään mahdollistaa ihmiskunnan hyvinvoinnin ja kukoistuksen ja on sille suoranainen edellytys. Näillä väki- ja vaurausmäärillä täytyy jo vähän katsoa, kuinka sitä ekosysteemiä kohtelee. Talouskriisit ja muut ovat täysin yhdentekeviä, mikäli pahimmat ilmastonmuutosskenaariot toteutuvat. Tämän kun vielä äänestäjät ja hallitukset ympäri maailman ymmärtäisivät.
]]>