Sanalla ‘helsinki’ tagitettu.

Viva la revolución – pyöräkaistat Hämeentielle

keskiviikko, huhtikuu 27th, 2016


Kaupunginvaltuusto teki juuri historiallisen päätöksen  - Hämeentielle rakennetaan pyöräkaistat.

Puheeni illan keskustelusta:

Olen monesti pohtinut, että tällainen varhaiskeski-ikäinen töölöläinen perheenäiti ei elämässä juuri Hämeentiellä pyöräilyä pelottavampia tilanteita elämässään kohtaa. Ja olen sentään aiemmin polkenut lasta tarhaan Mechelininkatua pitkin.

Liikenne on Hämeentiellä hurja, ja pyöräilijän asema heikko. Olen istunut taksin kyydissä Hämeentiellä, kun kuljettaja on soittanut pyöräilijälle torvea “ojentaakseen” tätä uhkarohkeaa. Olen istunut taksin kyydissä Hämeentiellä, kun kuljettaja on kiilannut pyöräilijän ajoradalta.

Kun itse ajan Hämeentiellä pyörää, ajan ajoradalla ja sotken hame korvissa niin kovaa kuin suinkin pääsen. Pelottaa joka ainoa kerta. Kiertämään en vaan yleensä ennätä – eikä sisu anna periksi. Jalkakäytävällä taas en halua pyöräillä, vaikka moni niin tekee. Polkupyörä kuuluu ajoradalle, ei jalkakäytävälle. Jalankulkija on kaupungin kuningas, ja sitä on myös pyöräilijän kunnioitettava.

Aiheesta on keskusteltu valtuustossa ennenkin, mutta vivahteita ja ymmärrystä keskusteluun on tullut lisää. Olen onnellinen, että tämä selkeä epäkohta on edennyt valtuuston päätettäväksi, ja toivon todella, että saamme kantakaupunkilaisille helsinkiläisille tärkeän asian korjatuksi.

Pyöräilyn suosio kasvaa sitä mukaa kuin turvallisuus lisääntyy, ja pyöräilyn lisääntymisestä hyötyvät kaikki: Jalankulkijat voittavat pyöräilijöiden siirtyessä pois jalkakäytävältä, autoilijat voittavat kun vähemmän tarpeellinen autoilu poistuu luomasta ruuhkia ja veronmaksajakin kiittää, kun joukkoliikenne nopeutuu ja ihmiset pysyvät terveinä.

Minäkin ajan autoa, mutta Hämeentielle pyörät sopivat paremmin.

Kyllä pyöräkaistoille, ja Runeberginkatu seuraavaksi, eikö vaan?


Tornihotelli Jätkäsaareen, yes please

keskiviikko, toukokuu 15th, 2013

Kaupunginvaltuusto päättää tänään, rakennetaanko Jätkäsaareen 33-kerroksinen tornihotelli vai ei. Pidin juuri tällaisen puheen:

Ajatus yksittäisestä korkeasta tornista on pahimmillaan pelottava, ja itsekin suhtauduin esitettyyn hotelliin alun perin kriittisesti. Hankkeen valmistelu on kuitenkin ollut poikkeuksellisen hyvää. On nähty havainnekuvia, videota ja pienoismalleja sekä 3d-mallinnoksia, joiden mukaan kaupungin ilme ei hajoa.

Merkillepantavaa ja mahtavaa on ollut, että aineistoa ei ole tuottanut ainoastaan virkakoneisto, vaan kaupunkiinsa intohimoisesti suhtautuvat kaupunkilaiset.

Julkisuudessa hankkeen kannattajat ovat puolustelleet kantaansa pitkälti elinkeinopoliittisilla kriteereillä. Hotellin rakentaminen luo arviolta 1500 henkilötyövuotta ja sen pyörittäminen noin 100 henkilötyövuotta. Lisäksi kaupunki perii tontinvuokrana 800-900 teur vuodessa, mikä sekin on ihan oikeaa rahaa.

Itselleni elinkeinopoliittiset näkökohdat eivät kuitenkaan ole ensisijaisia. Helsinki sallii jatkuvasti kaikenlaisen tylsän ja keskinkertaisen rakentamisen. Mielestäni tämä hanke ei ole sitä.

Asuttuani vuosia ulkomailla suhtaudun korkeaan rakentamiseen aika neutraalisti. Olen tottunut siihen. Helsingin vanhaan keskustaan en torneja halua, mutta Jätkäsaari on leimallisesti uusi alue, jonka siluettia torni elävöittäisi ja jonka kivijalkapalveluiden syntymiseen hotellin vieraat varmasti vaikuttaisivat myönteisesti.

Torni on piirretty taitavasti osaksi katurakennetta ja mielestäni sen massoittelu toimii. Torni on oikeastaan aika siro. Lähinnä tornin julkisivun pintamateriaalista en ole aivan vakuuttunut, ja siksi teen seuraavan toivomusponnen:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että hankkeen jatkosuunnittelussa tutkitaan ja tuodaan avoimesti nähtäväksi vaihtoehtoisia pintamateriaaleja ja pintasuunnitelmia.

Kaupungin virkamiehet uskovat, että myös alkuperäisen kaavan mukaiselle 16-kerroksiselle toteutukselle löytyisi ottajia. Jos saa valita, otan kuitenkin mieluummin nimenomaan tämän esitetyn, korkealaatuisen Kämp-tornin kuin vaikkapa 16-kerroksisen Sokos hotel ja Cumulus –kombon.

Kaupallisen riskin kantaa lopulta yrittäjä, joka on valmis laittamaan hankkeeseen 90 miljoonaa euroa ja joka on jo tässä vaiheessa kehittänyt hanketta pitkälle. Virkavastuulla toimivat valmistelijat pitävät toimijaa luotettavana, mikä riittää minulle muiden reunaehtojen täyttyessä.

Helsingin tavoitteena on olla yritysmyönteinen ja luotettava kumppani. Jos taas haluamme sanoa ei ulkopuoliselle kumppanille ja merkittävälle sijoitukselle kaupungin elinvoimaisuuteen, sen olisi ideaalisti voinut viestiä vähän varhaisemmassa vaiheessa.

Lopuksi: Yksi korkeaan rakentamiseen usein liittyvä ongelma koskee rakennuksen muodostamaa varjoa. Havainnekuvien perusteella Jätkäsaaren torni ei suurimpana osana päivästä varjostaisi ketään muuta kuin kaloja.

Kaupunginhallituksessa äänestin hankkeen puolesta, ja myös tänään äänestän hankkeen puolesta.

Kaupunki ei kestä nuorten syrjäytymistä

torstai, huhtikuu 11th, 2013

Valtuusto käsitteli eilen kaupungin strategiaohjelmaa vuosiksi 2013–2016. Strategia on periaatteessa valtuustotason hallitusohjelma, joka ohjaa kaupungin toimintaa. Ensimmäistä kertaa sovittiin myös valtuustoryhmiä sitovasta investointiraamista. Jatkossa investointeja joudutaan priorisoimaan nykyistä vahvemmin, sillä niitä on rahoitettu viime vuodet pitkälti lainarahalla. Kaupungin velkataakka lähes kaksinkertaistui viime valtuustokauden aikana.

Strategiaohjelman päälinjoista puhuttiin illan aikana aivan riittävästi, joten kiinnitin omassa puheessani huomiota yhteen yksityiskohtaan – koulutuspaikkojen määrään ja sen yhteyteen nuorten syrjäytymiseen ja koko kaupungin menestykseen.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut

Lukujen valossa tulevaisuus vaikuttaa synkältä. Helsinki eriarvoistuu, väestö ikääntyy ja köyhtyy.

Jotta pystytään turvaamaan Helsingin elinvoima ja helsinkiläisten hyvinvointi, tarvitaan enemmän työtä. Helsinki näyttää omilla toimillaan hyvää esimerkkiä: kaupungin palveluksessa olevien työurat pitenevät, mutta se ei yksin tietenkään riitä.

Kestävän tulevaisuuden ja uusien työpaikkojen kannalta ensisijaisen tärkeää on saada Helsinkiin  lisää koulutuspaikkoja. Kaupungissa on yli 9 000 syrjäytynyttä nuorta, ja peräti 20 % 20-29-vuotiaista on ilman toisen asteen koulutusta. Tämän joukon työura jää tilastojen perusteella 20 vuoteen, mikä on paitsi kansantaloudellisesti, myös inhimillisesti täysin kestämätöntä.

Joka vuosi noin kolmannes ammatillisen koulutuksen aloituspaikoista menee ulkopaikkakuntalaisille, vaikka 1 000 helsinkiläistä jää rannalle.  Samaan aikaan opetusministeriö ei osoita ymmärrystä helsinkiläisten nuorten tarpeille. Aluepoliittisista syistä koulutusta pidetään edelleen siellä missä ei ole nuoria, eikä tuoda tänne, missä nuorille ei riitä opiskelupaikkoja.

Tämän epäkohdan taloudellinen ja inhimillinen hinta on hirvittävä. Meidän on ajettava kaikin voimin helsinkiläisten nuorten etua ja varmistettava, että koulutuspaikkoja luodaan vastaamaan tarvetta.

Nykymenolla hallituksen säätämän nuorisotakuun toteuttaminen karkaa käsistä, eikä se ole todellakaan yksin kaupungin vika.

Opiskelupaikkojen määrän lisäksi haluan kiinnittää huomiota myös toiseen asiaan. On niin ikään tärkeää, että kiinnitetään huomiota vieraskielisten kaupunkilaisten koulutusmahdollisuuksiin. On surullista, että muunkieliset jäävät rannalle ammatillisessa koulutuksessa, vaikka kyky ja halu oppia olisi hallussa. Ja sitten ihmetellään, kun ulkomaalaistaustaisten nuorten syrjäytymisriski on keskimääräistä korkeampi.

Lopuksi: työpaikkojen syntymisessä ei ole kyse pelkästään koulutuksesta. Kannatan lämpimästi Helsingin tavoiteta olla Suomen yritysmyönteisin kaupunki. Mutta samalla tavalla kuin kuntarajoilla ei ole enää merkitystä kaupunkilaisten kannalta, ei niillä ole myöskään väliä elinkeinoelämän mielestä. Kuntarajojen madaltaminen edistäisi tätäkin tavoitetta.

Ihan näin vertailun vuoksi, Herttoniemen liikenneympyrä on selvästi Keskustakirjastoa kalliimpi investointi – ajatuksia kaupungin budjettiraamista

torstai, helmikuu 14th, 2013


Valtuustossa  käytiin eilen lähetekeskustelu ensi vuoden budjettiraamista ja käsiteltiin liuta aloitteita aina kissapuistoista ja kanipolitiikasta päällekäisiin aloitteisiin bussin 55 reittimuutoksista.

Illan tärkein aihe oli kiistatta raamikeskustelu, mistä kertoo yli 40 pyydettyä puheenvuoroa. Oma puheenvuoroni sijoittui jonon hännille, ja kun minulla ei ollut tällä kertaa mitään sellaista sanottavaa mikä ei olisi jo noussut esille, vedin puheenvuoroni pois. Viimeisellä viikolla ennen äitiysloman alkua järki ei ole työkiireiden ja mahan yhdistelmän takia aivan kirkkaimmillaan.

Tässä kuitenkin tänne muutamia mietteitä siitä, missä Helsingissä mennään.

Talouden näkymät ovat epävarmat ja kasvu hidasta. Kasvava segregaatio on kaupungin suurimpia haasteita. Köyhyys lisääntyy, ja siitä kärsivät muutkin kuin köyhät. Lapsiperheet jäävät taas Helsinkiin, mikä on yllättänyt päiväkotijärjestelmän erityisesti kantakaupungissa housut kintuissa, mutta kaupungista vuotaa edelleen hyviä veronmaksajia kehyskuntiin. Samalla huoltosuhde heikkenee, ja vuodet 2012–2014 ovat työikäisen väestön nopeimman supistumisen aikaa.

Viime valtuustokaudella kaupunki investoi vahvasti. Helsingin lainataakka on kaksinkertaistunut vuodesta 2008, ja kehitys jatkuu ainakin tänä vuonna. Esimerkiksi uudet kaupunginosat eivät nouse ilmaiseksi. Toisaalta myös käyttötalouden menot ovat kasvaneet yleistä kustannustason nousua nopeammin, joten on selvää, että tarvitaan tarkkaa taloudenpitoa. Ei vähiten siksi, että Helsingissä aiemmin huomattavaa puskuria tarjonnut Helsingin energian tuloutus ehtyy paitsi viime vuonna hyväksytyn kehitysohjelman, myös edessä olevan EU-lainsäädäntöön perustuvan yhtiöittämisvelvoitteen vuoksi.

Kaupunginjohtaja Pajunen on listannut valtuuston käyttöön toimenpide-ehdotuksia menokasvun hidastamiseksi: sidotaan nettomenot verorahoitusnäkymiin ja investoinnit raamiin vuosiksi 2014–2016, pidetään henkilöstön ja toimitilojen määrä nykytasolla, nostetaan tonttien ja rakennusten myyntitavoitteita ja valmistellaan tuottavuusohjelma vuosille 2013–2016.

Muiden muassa näistä tullaan vääntämään kevään kuluessa puolueiden välisissä strategianeuvotteluissa. Pohjaesitykset tulevat kokoomuslaisen kaupunginjohtajan takia aina kokoomuksen kynästä, ja muiden puolueiden kädenjälki syntyy pohjaa muokkaamalla.

Joitain vihreitä ajatuksia

Ryhmyrimme Emma Kari sanoi vihreiden linjapuheessa eilen osuvasti, että haluamme tehdä talouspolitiikkaa, joka ei jätä velkoja lastemme maksettavaksi. Myös huono säästäminen tulee kalliiksi. Meidän on tehtävä asioita paremmin. Kaupungin on suhtauduttava avoimesti rakenteellisiin uudistuksiin, siirrettävä toiminnan painopistettä hallinnosta palveluihin ja suhtauduttava kriittisesti sellaisiin investointeihin, jotka eivät edistä kaupunkilaisten hyvinvointia ja hyvää Helsinkiä riittävän tehokkaasti käytettyjä euroja kohden.

Koivusaaran kaavasta on tulossa poskettoman kallis pitkälti mutkikkaiden liikenneratkaisujen johdosta, ja ihan näin vertailun vuoksi, Herttoniemeen suunniteltu liikenneympyrä on selvästi Keskustakirjastoa kalliimpi investointi. Itse haluaisin verorahoillani mieluummin Keskustakirjaston ja pyöräilyn valtaväyliä, joihin investoiminen on erityisen kannattavaa: 20 miljoonan euron pyöräilyinvestoinnilla saadaan kaupunkisuunnitteluviraston teettämän uusimman tutkimuksen mukaan yli 150 miljoonan hyöty.

Vastuullisen taloudenpidon yhteydessä meidän on mietittävä kaupungin tuloja. Kunnallisveron jatkuva korottaminen ei ole kestävä tie, ja vihreiden kannattama kiinteistöveron korotus ei ole saanut tukea muilta puolueilta. Parasta lääkettä talouden tasapainottamiseksi on houkutella Helsinkiin hyviä veronmaksajia, torjua segregaatiota ja tukea uusien työpaikkojen syntymistä.  Pk-yritysten rooli työllistäjänä on entisestään korostunut taantuman aikana. Helsingin on edistettävä yrittämisen edellytyksiä määrätietoisesti olemalla hyvä, vaivaton ja luotettava kumppani ja valmistelemalla kaupungin omat kilpailutukset siten, että suurten yritysten lisäksi myös pienet voivat osallistua niihin.

Sisäpihasi autopaikat ovat laittomia

keskiviikko, lokakuu 24th, 2012

Helsingin kantakaupungin asemakaavauudistuksessa 1970- ja 1980-lukujen taitteessa sisäpihoilta poistettiin autopaikat ja tilalle piirrettiin viheralueita. Tavoitteena oli asukkaiden hyvinvointi.

Siellä missä viihtyvyyttä on näin tavoiteltu, on myös onnistuttu. Esimerkiksi Vallilassa puutarhasisäpihojen ympäröimät asunnot ovat naapurikortteleiden asuntoja tavoitellumpia.

Asemakaavan noudattamista ei kuitenkaan ole valvottu, paitsi jos taloyhtiö on hakenut rakennuslupaa esimerkiksi ullakkorakentamiseen. Kantakaupungin sisäpihoilla säilytetään edelleen tuhansia autoja.

Kantakaupungissa joukkoliikenne toimii ja maan alle rakennetaan jatkuvasti lisää parkkitilaa. Sisäpihojen autopaikat ovat harvojen herkkua. Ilman autopaikkaa olevien asukkaiden määrä on moninkertainen.

Lumiset talvet kinoksiin hautautuneine autoineen osoittavat, että kaduilla säilytetään runsaasti autoja, joita käytetään harvoin. Sisäpihojenkin autot mahtuisivat kaduille, jos niiden varsilla säilytettäsiin vain autoja joilla ajetaan.

Kaupungin laiminlyödessä asemakaavan valvonnan kärsijöiksi jäävät asukkaat, erityisesti lapset. Ongelmallisin tilanne on juuri kantakaupungissa, jossa rauhallista tilaa on muutenkin vähän.

Asukkaiden käytössä olevat sisäpihat kannustavat ihmisiä huolehtimaan yhteisestä tilasta. Autopaikoista syntyvä hyöty ei ole missään suhteessa käytetyn maan arvoon, asuntojen arvon alenemiseen ja  muuhun haittaan. Epäoikeudenmukaisuutta ei pidä sietää vain siksi, että siihen on totuttu.

(Teksti on alun perin lähetetty Hesariin mielipidekirjoitukseksi ja teksti on hieman tökkivää, koska merkkejä sai alkuperäistä tarkoitusta varten olla vain 1500. Kirjoitus perustuu asemakaavan vastaisia autopaikkoja koskevaan valtuustoaloitteeseeni, jonka allekirjoitti 57 valtuutettua. Aloite on tällä hetkellä käsittelyssä, ja teksti löytyy täältä.)

Kallis, kalliimpi, Helsinki

tiistai, lokakuu 23rd, 2012

Olen saanut kysymyksiä kannoistani muutamiin asioihin, joita en ole avannut tarpeeksi vaaliteemoissani. Alla ensimmäiseksi hieman pohdintaa asuntopolitiikasta. Lisää mm. kirjastoista heti kun ehdin. Viikko on vaalien kannalta hankala: tänään terveyslautakunta, huomenna valtuusto, torstaina Kansallisoopperan hallitus, käynnissä olevat puolueiden väliset budjettineuvottelut ja normaali työviikko. Katukampanjointia sitten ohessa.

Asumisen kalleus on ehdottomasti yksi Helsingin suurimmista yksittäisistä ongelmista. Helsingin väkiluku kasvaa sekä muuttoliikkeen että syntyvyyden ansiosta, mutta kaavoitus ja rakentaminen laahaavat perässä. Asukkaat – niin pieni- kuin keskituloiset, kärsivät, koska neliöt ovat jatkuvasti kalliimpia. Erityisesti sinkuilla ja perheillä on vaikeaa. Helsinki kärsii, koska ihmiset eivät pysty muuttamaan tänne töiden perässä tai joutuvat muuttamaan pois, kun saavat lapsia.

Ongelma on monisyinen. Ensinnäkin kaavoittamista pitäisi nopeuttaa ja tehostaa, kuitenkin viheralueita vaalien. Tämä onnistuu suosimalla kantakaupunkimaista, tiivistä rakentamista. Kaavoituksessa pitää myös huomioida, että rakennetaan tarpeeksi vuokra-asuntoja. Kannatan erityisesti kalliilla ranta-alueilla hitasta tärkeänä osana kokonaisuutta. Järjestelmä ei ole läheskään täydellinen, mutta esimerkiksi Arabianrannasta on erinomaisia kokemuksia eri asumismuotojen yhteensovittamisesta.

Lisäksi kannatan täydennysrakentamista silloin kun se tehdään panostamalla korkealaatuiseen arkkitehtuuriin yhteistyössä naapuruston kanssa ja alkuperäistä tyyliä kunnioittaen. Olisi järkevää, että täydennysrakentamisen yhteydessä tehostettu maankäyttö myös korvattaisiin olemassaoleville naapureille, mistä olisi iloa putkiremonttien ja muiden perusparannusten tullessa ajankohtaiseksi.

Toiseksi meidän pitäisi ryhtyä normitalkoisiin. Edellä mainitsemani kantakaupunkimaisen kaupungin rakentaminen on voimassa olevien normien vallitessa mahdotonta. Valtion pitäisi höllentää asuntojen hintaa nostavaa väestönsuojavaatimusta ja kaupungin jakaa pysäköinnin kustannukset reilummin. Tällähän hetkellä parkkipaikkojen rakentaminen jyvitetään asuinneliöiden perusteella sen sijaan, että autopaikoista maksaisivat ne, jotka paikkoja käyttävät. Enemmistöllä helsinkiläistalouksista ei ole omaa autoa – miksi paikkoja kuitenkin kaavoitetaan yhteisestä kukkarosta maksettavaksi?  Väestönsuojat ja parkkipaikat heijastuvat sekä omistus- että vuokra-asumisen kustannuksiin.

Kolmanneksi kannatan Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kuntaliitosta, mikä mahdollistaisi pääkaupunkiseudun kehittämisen ja kaavoittamisen järkevänä kokonaisuutena. Kaupungit harjoittavat nykyisin usein aika rumaa omaneduntavoittelua, sen sijaan että ajateltaisiin ihmisten, ympäristön ja koko pääkaupunkiseudun parasta.

Miksi ruoka on pahaa?

torstai, syyskuu 20th, 2012

Työ- ja lomamatkojen tuoman kokemuksen perusteella tuntuu, että Suomessa syödään Euroopan kalleinta ja ehkä Euroopan itäisintä laitamaa lukuun ottamatta huonointa ruokaa. Maailmalla melkein missä tahansa marketissakin nousee vesi kielelle, mutta täällä houkuttelevat ruokakaupat ovat harvassa.

Kaihoisa kyynel uhkaa vierähtää, kun mietin vaikkapa ranskalaista patonkia tai pienen italialaiskaupan kalatiskiä. Britanniaa ei varsinaisesti pidetä ruokakulttuurin suurmaana, mutta niin vaan muistelen kaiholla opiskelukaupunkini Lontoon ihan tavallisen ruokakaupan valikoimia.

Syyllinen pahaan ja kalliiseen ruokaan on kauppa, jonka osuus ruoan hinnasta on Suomessa poikkeuksellisen suuri. Samaan aikaan  itse ruoantuottajien osuus on huomattavan pieni. S- ja K-ketjuilla on duopoli, jota muut eivät hevin pääse horjuttamaan. Katteet ovat kohdillaan, mutta voitoilla rakennetaan yhä uusia ABC-asemia sen sijaan, että saisimme parempaa laatua. Tuotteet standardisoidaan ja lopputuloksena on haljua ruokaa, jonka ansiot jäävät näläntunteen tyydyttämiseen.

Hallitus valmistelee lakimuutosta, joka määrittäisi nykyistä selkeämmin S- ja K-ryhmien ruokakauppojen markkina-aseman määrääväksi. Minulle on jäänyt epäselväksi mitä lakimuutoksesta lopulta seuraa, mutta kaikki keinot ruokakaupan kilpailun lisäämiseksi ovat tervetulleita. Paljon riippuu siitä miten Kilpailuvirasto lakia soveltaa.

S- ja K-ketjujen ylivaltaa ei Helsingin valtuustosta käsin kumota, mutta paljon on asioita joihin myös valtuusto voi vaikuttaa. Esimerkiksi kaupungin omilla tilauskäytännöillä on merkitystä. Aamulehti uutisoi Tampereen kaupungin haluavan annospakattua vaaleata paahtoleipää, joka säilyy huoneenlämmössä 14 päivää! On selvää, että kyseisessä hankinnassa ei mennä maku vaan säilöntäaineet edellä.

Kalasatamassa auennut, hyvään ruokaan panostava Teurastamo on hieno esimerkki Helsingin kaupungin ennakkoluulottomuudesta vapaiden tilojen käytön suhteen. Kauppahallien toiminnan edellytyksiä on vaalittava ja ensi valtuustokaudella on huolehdittava että Hakaniemen hallin ja Kauppahallin remonttien ajaksi kauppialle löytyy kaupallisesti toimivat väistöpaikat. Myös siitä on pidettävä kiinni, että torit eivät vajoa rasvankäryisiksi matkamuistomyymälöiksi. Ihmiset valittavat, että Töölöntori kituu, mutta se ei kai ole ihme kun tori on iso parkkipaikka.

Kaupungin terveysviranomaisten toimintaa on seurattava. Milloin on kyse järkevästä huolellisuudesta, milloin taas pelkästä virkaintoisesta kiusanteosta? Silloin kun kaupunkilaiset keksivät jotain hauskaa, kuten Ravintolapäivän, valtuuston on edistettävä kaupungin myötämielistä suhtautumista.

Tuntuu banaalilta kirjoittaa se ylös, mutta me syömme monta kertaa päivässä. Eikö olisi hauskaa, että se olisi nautinnollista?


Mattolaiturit valtuustoon

keskiviikko, marraskuu 30th, 2011

Valtuusto on kokoontunut tänään vuodeksi toiseksi viimeiseen kokoukseen pitkän listan kera, mukana useita tärkeitä asioita kuten aiemmin mainitsemani kulttuuristrategia, sosiaali- ja terveystointen yhdistäminen sekä pitkä liuta aloitteita. Olin melkeinpä ehtinyt unohtaa, että tein toukokuussa aloitteen, jossa vaadin Helsingin uhanalaisten mattolaitureiden säilyttämistä. Lautakuntakierroksen jälkeen vaikuttaisi siltä, että mattojen pesu laitureilla tulee päättymään – vaikka toivoin että myös sille etsittäisiin ympäristöystävällisiä toteutusvaihtoehtoja, mutta laiturit pyritään säilyttämään muussa käytössä. Ohessa vielä aloite perusteluineen.

Valtuustoaloite 25.5.2011

Mattolaiturit ovat vuosikymmenien ajan kuuluneet Helsingin merelliseen kaupunkikuvaan. Ne tarjoavat kaupunkilaisille tunnelmallisen paikan paitsi matonpesuun, myös monipuolisesti muuhun oleskeluun – eikä uimapaikkojakaan ole Helsingissä liiaksi.

Toisaalta Itämeri on pahoin saastunut, ja mattolaiturien pesuvedet kuormittavat paikallisesti merta entisestään. Näin ei kuitenkaan tarvitsisi olla, sillä olemassa on erilaisia menetelmiä, joiden avulla laiturien poistovedet voidaan ottaa talteen ja johtaa maalle ja edelleen viemäriin.

Me allekirjoittaneet valtuutetut vaadimme, että Helsinki selvittää mahdollisuudet vähentää mattolaiturien ravinnekuormitusta ilman että laitureista tai mielellään niiden alkuperäisestä käyttötarkoituksestakaan luovutaan. Haluamme säilyttää mattolaiturit, mutta löytää ratkaisun ympäristöhaittojen vähentämiseksi.

Tuuli Kousa (Vihr.)

Kulttuuri tarvitsee yleisöä

keskiviikko, marraskuu 30th, 2011

Helsingissä on kautta aikojen syntynyt hienoa kulttuuria ilman strategiaa, ja jokainen tapa lähestyä kulttuuria on omasta näkökulmasta aina oikea. Olen kuitenkin hyvin iloinen siitä, että Helsingin ensimmäistä kulttuuristategiaa on suunniteltu huolella ja että sellainen on ylipäätään tehty.

Valtuusto hyväksyi tänään strategian, joka tunnistaa paitsi taiteen itseisarvon, myös välinearvon, joka osaltaan edesauttanee kaupungin eri hallintokuntia sitoutumaan valtuuston vision toteuttamiseen.

Keskustelussa vilisivät termit kuten hauska Helsinki, omaehtoinen kulttuuri, monimuotoisuus ja byrokratian karsiminen. Jaettuja tavoitteita, mutta perille on vielä matkaa. Ravintolapäivä, Punavuori Block Party, Kallio-liike ja Kalasataman kehitys ovat esimerkkejä positiivisesta muutoksesta, mutta leikkipuistojemme kahvimyynnistä tehdään ongelma ja kaupunkikuvaa elävöittävät Camionette, Kahvila Tyyni ja Tonibell ovat olleet hukkua viranomaissääntelyn suohon.

Erityisen tärkeää on paitsi kulttuuritoimijoiden, myös hallintokuntien sitouttaminen strategian implementaatioon. Esimerkiksi terveyslautakunta on ottanut myönteisesti vastaan ajatuksen siitä, että kulttuuri voisi olla vahvempi osa terveyden edistämistä. Strategia jää kuitenkin helposti pöytälaatikkoon, jos ei tavoitteita pueta numeroiksi ja ohjata rahoitusta toteutukseen.

Kulttuurin kohdalla monen on ollut vaikea hyväksyä numeerisia mittareita laadun ollessa se keskeisin onnistumista määrittävä tekijä.  Toisaalta meillä on kovia tavoitteita. Haluamme vaalia korkeakulttuuria, parantaa itsenäisten tahojen toimintaedellytyksiä kulttuurin kentässä, monipuolisempaa sisältöä ja myös lisää seiniä, kuten keskustakirjaston, uuden taidemuseon ja toivottavasti myös tanssille talon.

Jotta voisimme saavuttaa kaiken tämän, tarvitsemme lisää yleisöä ja julkisen rahan ollessa tiukassa, mielellään myös laajempaa rahoituspohjaa. Helsingin ja sen kehyskuntien asukkaiden ohessa meidän olisi syytä tarkastella nykyistä vahvemmin kasvavia matkustajavirtoja ja miettiä, kuinka kulttuuritarjontamme tavoittaisi turistit paremmin.

Tällä hetkellä ulkomaiset vieraat ovat aliedustettu ryhmä esimerkiksi Kansallisoopperan ja Juhlaviikkojen yleisössä. Esimerkiksi Tero Saarinen Company ja suomalaiset oopperatähdet täyttävät kuitenkin jo nyt saleja maailmalla, mikseivät liikuttaisi kansainvälisiä massoja myös Helsingissä?

Henkilökohtaisesti uskon, että tanssissa on aivan erityistä potentiaalia paitsi kotimaisen yleisön myös Helsingissä vierailevien turistien houkuttelemiseen ja kaupungin elinvoimaisuuden lisäämiseen.

Helsinki on kiistatta tanssin valtakunnallinen keskus jo nyt. Tanssin toimijat tarvitsevat ja ansaitsevat kuitenkin lisää toimivaa, monikäyttöistä tilaa, tarpeeksi suuria saleja sekä uusia toimintamalleja, jotta kenttä voi kasvaa ja osaltaan auttaa Helsinkiä pääsemään strategiasta tekoihin, tavoitteista tuloksiin.

Hyvää autotonta päivää

torstai, syyskuu 22nd, 2011

Ruuhkat ovat arkipäivää rakkaassa kotikaupungissani Helsingissä, ja vasta pari viikkoa sitten saimme lehtien palstoilta lukea, kuinka autottomat helsinkiläiset subventoivat naapuriensa autopaikkoja jopa sadoilla euroilla kuukaudessa.

Muistan elävästi, kuinka aika lailla tarkalleen vuosi sitten käsittelimme kaupunginvaltuustossa Helsingin ympäristöraporttia ja keskustelimme vilkkaasti pyöräilystä. 43 prosenttia suomalaisten tekemistä matkoista on alle viiden kilometrin mittaisia, eli ihanteellisia pyöräilyyn, ja Helsingin tavoitteet pyöräilyn kulkutapaosuuden kasvattamiseksi ovat komeat. Tilastojen valossa pyöräilyn suosio junnaa kuitenkin paikallaan selvästi alle 10 prosentissa kuljetuista matkoista.

Hiljalleen pyörät ovat vallanneet lisää tilaa myös Helsingin kaupunkikuvassa. Kesällä minkä tahansa kaupunkitapahtuman ovella myrskyävä polkupyörämeri teki vaikutuksen mahdillaan. Moni pyöräilijä tuntee kuitenkin edelleen olonsa epävarmaksi poukkoilevassa kaupunkiliikenteessä, erityisesti ajaessaan autojen seassa kaupunkibulevardeilla, Hämeentiellä, Runeberginkadulla. Osa polkee sääntöjen vastaisesti jalkakäytävällä, vaikka pitäisi nimenomaan näyttää esimerkkiä hyppäämällä liikenteen sekaan. Kun bussi tulee oikein lähelle, hengitys tahtoo salpaantua, mutta silloin, kun samalle pätkälle osuu muita pyöräilijöitä, touhu tuntuu heti turvallisemmalta. Kriittinen massa huomataan ja huomioidaan. Samoin turvaistuin tuo kunnioitusta aamuliikenteessä, kun kuljetan lasta tarhaan, mutta pikkuinen kyydissä pyöräily jännittää tietysti kahta kauheammin. Tilanne olisi hyvin toisenlainen, jos voisi ajaa osana pyöräilevää aaltoa, kuten Kööpenhaminassa tai Amsterdamissa.

Palataan vielä vuoden takaiseen valtuustoon. Tein samaisena iltana valtuustoaloitteen, jossa vaadin pyörätaskuja Helsingin pyöräilyn kannalta keskeisiin risteyksiin. Aika oli kypsä, aloite sai tuulta alleen. Muutama kuukausi sitten Stara piirsi Kampin ja Töölön alueelle 15 pyörätaskua. Ei huono alku, varsinkin kun samaan aikaan Helsinkiin on ilmaantunut pyöräkaistoja, Ruoholahden ja keskustan yhdistämiseksi puuhataan pyöräbaanaa ja Länsiväylälle suuntautunut Kriittinen pyöräretki saavutti ennätyssuosion.

Tänään autottomana päivänä Lasipalatsin aukiolta klo 19.30 lähtevä Kriittinen pyöräretki ja Valoa pyöräilykansalle –kulkue suuntaa kierrokselle, jonka kohteena ovat nämä Helsingin uudet pyöräliikenneparannukset, kuten pyörätaskut ja pyöräkaistat. Tavoitteena on paitsi kiittää kaupunkia ensimmäisistä varovaisista parannuksista, myös vaatia jatkotoimia ja muistuttaa massasta. Minun täytyy käydä vielä ostamassa pyörääni uusi lamppu, jotta voin osallistua.  Syksyn pimeys on täällä, ja paitsi kriittinen massa, myös valot lisäävät pyöräilyn turvallisuutta.

Kirjoitus julkaistaan tänään myös Helsingin Vihreiden Naisten nettisivuilla.