Sanalla ‘koulutus’ tagitettu.

Kaupunki ei kestä nuorten syrjäytymistä

torstai, huhtikuu 11th, 2013

Valtuusto käsitteli eilen kaupungin strategiaohjelmaa vuosiksi 2013–2016. Strategia on periaatteessa valtuustotason hallitusohjelma, joka ohjaa kaupungin toimintaa. Ensimmäistä kertaa sovittiin myös valtuustoryhmiä sitovasta investointiraamista. Jatkossa investointeja joudutaan priorisoimaan nykyistä vahvemmin, sillä niitä on rahoitettu viime vuodet pitkälti lainarahalla. Kaupungin velkataakka lähes kaksinkertaistui viime valtuustokauden aikana.

Strategiaohjelman päälinjoista puhuttiin illan aikana aivan riittävästi, joten kiinnitin omassa puheessani huomiota yhteen yksityiskohtaan – koulutuspaikkojen määrään ja sen yhteyteen nuorten syrjäytymiseen ja koko kaupungin menestykseen.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut

Lukujen valossa tulevaisuus vaikuttaa synkältä. Helsinki eriarvoistuu, väestö ikääntyy ja köyhtyy.

Jotta pystytään turvaamaan Helsingin elinvoima ja helsinkiläisten hyvinvointi, tarvitaan enemmän työtä. Helsinki näyttää omilla toimillaan hyvää esimerkkiä: kaupungin palveluksessa olevien työurat pitenevät, mutta se ei yksin tietenkään riitä.

Kestävän tulevaisuuden ja uusien työpaikkojen kannalta ensisijaisen tärkeää on saada Helsinkiin  lisää koulutuspaikkoja. Kaupungissa on yli 9 000 syrjäytynyttä nuorta, ja peräti 20 % 20-29-vuotiaista on ilman toisen asteen koulutusta. Tämän joukon työura jää tilastojen perusteella 20 vuoteen, mikä on paitsi kansantaloudellisesti, myös inhimillisesti täysin kestämätöntä.

Joka vuosi noin kolmannes ammatillisen koulutuksen aloituspaikoista menee ulkopaikkakuntalaisille, vaikka 1 000 helsinkiläistä jää rannalle.  Samaan aikaan opetusministeriö ei osoita ymmärrystä helsinkiläisten nuorten tarpeille. Aluepoliittisista syistä koulutusta pidetään edelleen siellä missä ei ole nuoria, eikä tuoda tänne, missä nuorille ei riitä opiskelupaikkoja.

Tämän epäkohdan taloudellinen ja inhimillinen hinta on hirvittävä. Meidän on ajettava kaikin voimin helsinkiläisten nuorten etua ja varmistettava, että koulutuspaikkoja luodaan vastaamaan tarvetta.

Nykymenolla hallituksen säätämän nuorisotakuun toteuttaminen karkaa käsistä, eikä se ole todellakaan yksin kaupungin vika.

Opiskelupaikkojen määrän lisäksi haluan kiinnittää huomiota myös toiseen asiaan. On niin ikään tärkeää, että kiinnitetään huomiota vieraskielisten kaupunkilaisten koulutusmahdollisuuksiin. On surullista, että muunkieliset jäävät rannalle ammatillisessa koulutuksessa, vaikka kyky ja halu oppia olisi hallussa. Ja sitten ihmetellään, kun ulkomaalaistaustaisten nuorten syrjäytymisriski on keskimääräistä korkeampi.

Lopuksi: työpaikkojen syntymisessä ei ole kyse pelkästään koulutuksesta. Kannatan lämpimästi Helsingin tavoiteta olla Suomen yritysmyönteisin kaupunki. Mutta samalla tavalla kuin kuntarajoilla ei ole enää merkitystä kaupunkilaisten kannalta, ei niillä ole myöskään väliä elinkeinoelämän mielestä. Kuntarajojen madaltaminen edistäisi tätäkin tavoitetta.

Britanniassakin kandi on pääsylippu töihin

perjantai, syyskuu 3rd, 2010

Ministeri Antti Tanskasen vetämä kasvutyöryhmä esittää kandintutkinnon aseman vahvistamista. Työryhmän esityksessä maisteriopintoihin olisi haettava erikseen ja kandintutkinnon arvostusta edistettäisiin. Opiskeltuani itse sekä London School of Economicsissa että Helsingin yliopistossa olen taipuvainen ajattelemaan samoin. Gradu voi olla opiskelijalle monen vuoden työn ja tuskan takana, vaikka se tuo harvalle työnantajalle lisäarvoa.

Akateeminen koulutus ei useinkaan valmista suoraan työelämään, vaan työ opettaa tekijäänsä. Isossa-Britanniassa on hyväksytty, että yliopisto opettaa hakemaan tietoa ja käyttämään sitä analyyttisesti. Liika akateemisuus voi olla jopa rasite. Työnantaja pelkää usein, että hakija on liian teoreettisesti suuntautunut. Esimerkiksi asianajajat ovat pääasiassa kandeja, ja McKinseynkin kaltaisiin huippuyrityksiinkin hakeudutaan suoraan kandinpenkiltä.

Isossa-Britanniassa moni myös opiskelee yhtä ja tekee lopulta työkseen toista. Ei kai sitä vielä parikymppisenä tarvitse päättää, mitä haluaa tehdä isona. Itsekin olen koulutukseltani kansainväliseen oikeuteen ja ihmisoikeuksiin erikoistunut juristi, vaikka työurani on keskittynyt viestinnän johtamiseen ja medialiiketoiminnan kehittämiseen. Koulutus antoi yleissivistystä sekä perspektiiviä ja opetti oppimaan nopeasti. Muu on tullut työn mukana.

SYL on huolissaan, että Tanskasen malli voisi johtaa ammattikorkeakoulu- ja yliopistotutkintojen sekoittumiseen ja jopa koulutustason alentumiseen. Eikö opintojen sisältö ja lopulta osaaminen ole kuitenkin se, mikä ratkaisee? Akateemisesti suuntautuneet opiskelijat jatkavat opintojaan varmasti siitä huolimatta, pitääkö jatkoa maisteriopintoihin hakea erikseen.  Muutos vapauttaisi resursseja juuri näiden opiskelijoiden tueksi ja laadullisesti parempaan tutkimukseen.

Maisterintutkinnon ei pitäisi olla itseisarvo. Gradu ei paranna ihmistä, eikä tutkimus kiinnosta kaikkia. Moni vähemmän akateemisesti suuntautunut saisi maisteriopinnoistaan myös enemmän irti, jos tekisi ensin muutaman vuoden töitä. Näin Isossa-Britanniassakin tyypillisesti toimitaan, eikä maisteriopintoja ole edes pakko tehdä samalta alalta kuin perusopintoja.  Suomessa joudutaan aloittamaan alusta, jos halutaan vaihtaa alaa. Ja jatketaan tietysti maisteriksi saakka.